Suomen on vältettävä Tanskan esimerkkiä pyrkiessään torjumaan alueellista segregaatiota

Tanskan hallitus käyttäytyy kuin mielivaltaisesti ja väkivaltaisesti lastensa kontrolloiva vanhempi ja lähestyy segregaatio-ongelmaa kriminologisen tutkimuksen osalta täysin perusteettomalla tavalla. Ei ole tieteellisiä todisteita siitä, että rangaistusten koventaminen vähentää rikollisuutta. Se, että Tanska kovempien rangaistusten lisäksi poistaa sosiaaliturvaetuudet etnisen alkuperän perusteella, tarkoittaa yksinkertaisesti ihmisten alistamista ja syrjintää. Väestöryhmien pakkosiirto on totalitaaristen valtioiden harjoittaman epäinhimillisen politiikan pahimpia esimerkkejä, jonka ainoa konkreettinen vaikutus on sosiaalisten verkostojen tuhoaminen, joka taas vaikeuttaa rikollisuuden torjumista.

Kulttuurin ja etnisen alkuperän sijaan rikollisuus pääosin kytkeytyy siihen, millä tavalla yhteiskunta ja poliittiset päättäjät suhtautuvat pienituloisiin ihmisiin. Rikollisuus on siis edelleen luokkayhteiskunnan eriarvoistava seuraus niin Tanskassa kuin Suomessakin. Köyhien riistäminen ja köyhyyden kriminalisointi on ikivanha ilmiö, joka nyt kohdistuu myös maahanmuuttajataustaisiin. Saman logiikan mukaisesti vuosina 1935-1970 Suomessa steriloitiin tuhansia yksinhuoltajaäitejä siksi, että kunnat eivät halunneet maksaa köyhäinhoidon hintaa. Samalla lailla kokonaisten alueiden huonompiosaisiksi leimaamisessa kyse on vastuun välttämisestä ja uhrien syyttämisestä.

Parhaat keinot vähentää köyhyyttä ja torjua segregaatiota kaupungeissa tietenkin ovat:

– maahanmuuttajataustaisten poliittisen osallistumisen nostaminen;

– tasa-arvoisempi asuntopolitiikka ja kaavoitus;

– hyvänlaatuisten ja ilmaisten tukipalvelujen saatavuuden parantaminen;

– sujuvamman pääsyn työmarkkinoille mahdollistaminen;

– monikielisyyden, moninaisuuden ja monikulttuurisuuden edistäminen kaupunkipalveluissa.

Lisää ihmisten kohottamista, ei ihmisten nujertamista!